Kolme lasta menee siinä missä kaksi – ainakin melkein

Meneekö kolme lasta siinä missä kaksi? Entä kaksi siinä missä yksi? Ei tietenkään mene, mutta jotain perää ensimmäisessä väitteessä silti on.

Ensimmäisen lapsen synnyttyä kahtena seuraavana päivänä tuntui siltä kuin jalkojen ja maanpinnan välille olisi jäänyt kymmenen senttiä ilmaa. Pelkästään hyvässä mielessä tuntui monella tavalla siltä, että kaikki on muuttunut. Vaikka yritti ajatella järjellä, ettei lapsen saamista kannata ajatella minkäänlaisena saavutuksena, se tuntui maailman hienoimmalta saavutukselta. Ja se pieni ruttunaama näytti ja tuoksui juuri kaikkia kliseitä mukaillen ihanimmalta mitä saattoi kuvitella.

Ensimmäinen viikko meni muutenkin jossain hormoonipyörteissä, vaikka työpaikalla saattoikin mukamas asiaan kuuluvasti valitella huonoista yöunista. Mutta vähitellen myös kolikon toinen puoli alkoi näyttäytyä kirkkaampana: elämä, kuten sitä oli tottunut elämään, oli ohi. Kyllä vaan – ohi. Kaikki mahdollisuudet kaistapäiselle spontaaniudelle olivat menneet. Ei enää elokuviin säntäämistä tuosta vain yhdessä puolison kanssa. Ei enää yhteisiä hitaita aamuja. Ei enää mitään yhteistä ilman etukäteissuunnittelua. Ravintolaan voi mennä, ja siellä voi nauttia olostaan, mutta jos piltti oikein innostuu, pihvi jää jommaltakummalta lautaselle siksi ajaksi, että lapsen itku tyrehtyy.

Entä se toinen puoli? Oikeastaan kaikki kliseet ovat lopulta täyttä totta. Puolessa välissä poskea roikkuvat silmäpussit ja kaikki vaatteet sotkenut, vaipan läpi tunkeutunut sinappi eivät tunnu missään, jos näkee lapsen jokeltavan tai hymyilevän. Kai se on käytännön biologiaa mitä suurimmissa määrin, että lapsen itkua ärsyttävämpää soittoääntä ei ole olemassa, eikä oman lapsen naurua voita mikään.

Tuplamäärä työtä

Entäs sitten se toinen lapsi? Sanotaan, että kaksi lasta menee siinä missä yksi. Ei todellakaan mene. Yksi lapsi ja neljä kättä on huomattavasti leppoisampi yhtälö kuin kaksi lasta ja neljä kättä – työn määrä melko pitkälti tuplaantuu.

Ja joo: heistä on toisilleen seuraa. Kyllä vain. Mutta ei se sitä kahden lapsen vauva-arjen työmäärää siinä hetkessä vähennä. Varsinkin isän näkökulmasta tilanne muuttuu radikaalisti. Ensimmäisen lapsen kohdalla imettäminen vie niin paljon aikaa, että vaikka isä huolehtisi ruoka- ja vaatehuollosta huomattavasti äitiä enemmän (mitä isä ei tilastojen mukaan kylläkään tee), aikaa jää kaikenlaiseen lorvimiseen. Toisen lapsen tulo on silti omalla tavallaan helpompaa kuin ensimmäisen. Elämänmuutokseen on ehtinyt jo tottua. Toinen lapsi lopulta ainoastaan kiihdyttää sitä.

Kaikkeen tottuu

Entäs se kolmas? Kolme lasta menee siinä missä kaksi, sanotaan. No ainakin siinä on enemmän perää kuin kaksi lasta menee siinä missä yksi -väitteessä.

Ehkä olen ollut myös onnekas. Toisella lapsellamme oli koliikki, ja se näkyi jaksamisessa. Ennen kolmannen lapsen syntymää varauduin mitä hurjimpaan vauva-aikaan. Ajattelin, että pari ensimmäistä kuukautta mennään niin sumussa, että siitä selviää vain tuurilla ilman näkökenttää hämärtäviä silmäpusseja, vatsahaavaa ja lievää hermoromahdusta.  Mutta kuinkas sitten kävikään? Tässä parin kuukauden kohdalla uskaltaudun väittämään, kop kop, että ensimmäiset pari kuukautta menivät ainakin moninkertaisesti helpommin kuin olin kuvitellut. Ja siis ei mitenkään helposti: absoluuttisesti aika on ollut väsyttävää ja työntäyteistä – ja selvästi raskaampaa kuin kahden kanssa.

Mutta kaipa sitä ehtii vuosien myötä yhä paremmin tottua siihen, että tätä se nyt on – ala- ja ylämäissä. Niin ja se vauvan ihanuuden biologinen voima. Se on yhä tallella, ja se on tarttunut myös sisaruksiin.

Yle-gate: Mitä päätoimittaja voi linjata? Onko Yle jakautunut kahtia? Pitääkö jonkun erota?

Yle-gate. Vastoin tavanomaista paatoksellista kolumnimaista otetta siirrän paatoksen tämän bloggauksen osalta toiseen muotoon, ja urheilulehtiläisessä hengessä suuressa viisaudessani kysyn Yle-gateen liittyviä kysymyksiä ja yhtä suuressa viisaudessani vastaan kysymyksiin itse.

Mistä tässä "Yle-gateksi" kutsutussa sopassa on kyse?

Monesta päällekkäisestä kriisistä.

Kriisi numero 1: Sipilän kiukuttelu ja 17 viestiä Ylen yksittäiselle toimittajalle normaalein uutiskriteerein tehdyn uutisen “puolueellisuudesta” eivät anna kovin mairittelevaa kuvaa Sipilän ymmärryksestä median toimintatapoja kohtaan, eikä toisaalta Sipilän hermojen kestävyydestä tiukassa paikassa.

Kiriisi numero 2: Ylen sisällä kuohuu ja läikkyy ylikin. Mutkat suoristaen iso joukko yleläisiä ja muita toimittajia (allekirjoittanut mukaan lukien) katsovat, että Atte Jääskeläisen ja muun Ylen toimituksellisen johdon maanantain linjaus siitä, että Sipilän Terrafame-kytköksistä ei saa toistaiseksi tehdä juttuja, oli niin paha ja journalistisesti kestämätön ylilyönti, että se asettaa Atte Jääskeläisen journalistisen linjan hyvin kyseenalaiseksi. Tämän kriisin alkusysäyksen antoi Suomen Kuvalehden ansiokas skuuppi tapahtuneesta.

Onko normaalia, jos päätoimittaja linjaa, että tiettyä aihetta ei käsitellä.

On. Se on täysin normaalia.

Onko normaalia, että päätoimittaja tai muu päällikkö tekee muutoksia yksittäisen toimiittajan juttuun?

On tietenkin. Se on hänen työtään.

No mikä Atte Jääskeläisen (Ylen uutis- ja ajankohtaistoiminnan vastaava päätoimittaja) toiminnassa on vinossa?

Näyttää siltä, että Jääskeläisen linjaa on vaikea perustella journalistisin perustein. Ensinnäkin Susanne Päivärinta ja Jan Andersson toteavat, että heille on kerrottu, että “myös muiden syiden” vuoksi Sipilän Terrafame-yhteyksistä ei saa kirjoittaa. Näistä mahdollisista muista syistä pitäisi nyt saada selvyys. Jos muu syy on, että Atte Jääskeläisen punttia tutisuttaa, Ylen täytyy sisäisesti käydä hyvin tarkasti läpi, miten sen asian kanssa voi elää jatkossa.

Toisekseen Jääskeläisen perustelut kuten “oikeusasiamiehelle pitää antaa työrauha” tai “ei ollut mitään erityistä syytä kertoa Sipilän kieltäytyneen haastattelusta” jne. jne. vaikuttavat suorastaan naurettavilta. Ei medialla ole tapana lopettaa asioiden käsittelyä siksi aikaa, että jokin virallinen instanssi saa ne ratkaistua. Ja journalistisesti on hyvin vaikea keksiä järkeviä perusteluja sille, miksi Susanne Päivärinta ei olisi saanut kertoa maanantain A-studiossa Sipilän poisjäännin oikeista syistä. Päivärinnan Jääskeläinen-haastattelun voi katsoa täältä.

Onko normaalia, että Ylen johto alun perin maanantaina linjasi, että myöskään Pressiklubi ei saa käsitellä Sipilä-Terrafame-aihetta perjantain Pressiklubissa?

Se vaikuttaa hyvin erikoiselta linjaukselta. Pressiklubi on formaatiltaan ajankohtainen ja mediakriittinen ohjelma. Pressiklubin maine olisi ottanut pahan kolauksen, jos se olisi käsitellyt perjantain ohjelmassa jotain muuta aihetta.

Onko normaalia, että Ruben Stillerille annettiin varoitus?

Normaalisti niskoittelevalle työntekijälle voidaan toki antaa varoitus. Mutta edellisen kysymyksen jälkeen voidaan todeta, että tämä vaikutta hyvin huonolta johtamiselta. Ei perustella mitään vaan näytetään ovea henkilölle, joka uskaltaa todeta ääneen, että Pressiklubin maine kärsii, jos aletaan hyssytellä Sipilä-tapausta.

Päivärinta kysyi A-studiossa Jääskeläiseltä (vähän mutkia suoristaen), että maksoiko Yle Ylen politiikan toimituksen entisen päällikön Pekka Ervastin hiljaiseksi, jotta tämä pitäisi suunsa kiinni toimituksellisen johdon hyllyttämistä jutuista. Onko tämä normaalia?

Niin että onko oikein, jos Yle-veroja on mällätty siihen, että a) valtakunnan ehkä paras politiikan toimittaja kynäilee juttuja pöytälaatikkoon, koska ne eivät Atte Jääskeläisen mielestä kestä päivänvaloa ja että b) onko oikein, että tämän tilanteen tulehtuessa Ervastille olisi vielä jollain tapaa korvattu rahallisesti sitä, että hän pitää joiltain osin suunsa kiinni? 

Ei siis ole todisteita, että näin on käynyt, mutta tällainen kuva tästä piirtyy. Erittäin huolestuttavaa on, että Atte Jääskeläinen ei ampunut tätä väitettä A-studiossa alas. Jokainen Yle-veron maksaja päättäköön tykönään, miltä tämä näyttää. Minusta tämä näyttää pahalta.

Onko Yle jakautunut kahtia?

Näyttää siltä. Esimerkiksi Baba Lybeck ja Ervasti ovat ottaneet asiaan hyvinkin voimakkaasti kantaa (Lybeckin kannanotto ja Ervastin kannanotto). Samoin Päivärinta ja Andersson ovat halunneet pitää Jääskeläisen puheita “muista syistä” hyvinkin rohkeasti tapetilla. Lisäksi esimerkiksi Salla Vuorikoski paljasti hänen ja Juha Sipilän välisen sähköpostiviestien vaihdon yhteiskunnallisista syistä ilman varsinaista lupaa esimiehiltään. Lisäksi Ruben Stiller on avannut sanaista arkkuaan mediassa aiheen tiimoilta. Nämä ovat rohkeita ja ennen kaikkea journalistisia tekoja. Sen lisäksi joukko Ylen toimittajia on koonnut allekirjoituksensa kirjelmään, jossa he vaativat Atte Jääskeläiseltä, että saavat ja voivat kaikissa tilanteissa noudattaa journalistin ohjeita.

Pitäisikö Atte Jääskeläisen erota?

Jos minulta kysytään, erottaminen ylipäätään on huono patenttiratkaisu kaikkeen. Muu Ylen toimituksellinen johto on asettunut Jääskeläisen taakse tässä asiassa. Mitä erottaminen auttaisi muuta kuin laastariksi tuoreimman kohun peittämiseen? Sen sijaan Ylen uutis- ja ajankohtaisjournalismin objektiivisuuden maine pitää palauttaa. Ei sillä että se olisi tämän tapauksen vuoksi mennyt, mutta kolauksen se kärsi.

Oliko Salla Vuorikoskelta eettisesti kestävää tuoda julki viestejä, jotka Sipilä kielsi viemästä julkisuuteen?

No todellakin oli! Ei kukaan poliitikko voi etukäteen sanella toimittajalle, että tätä tai tätä esi saa sitten kertoa. On todella ihmeellistä, että joku Sipilän asemassa käyttäytyy näin.

Onko Yle kohdellut Sipilää (kuten Sipilä väittää) tällä vaalikaudella rankemmin kuin edellisiä pääministeitä?

Ei todellakaan ole. Sipilä valittaa tältä osin aivan turhasta. Kysykää lisätietoja Matti Vanhaselta, ja muistuttakaa lautakasasta ja tekstiviesteistä.

Mitä seuraavaksi tapahtuu? Pitääkö jonkun erota, jotta höyryt pääsevät purkautumaan?

Taas mennään kaksilla rattailla.

Sipilän pää ei takuulla putoa ainakaan kiukuttelun vuoksi. Me kaikki olemme ihmisiä. Mutta tämä kohu on tulehduttanut tilanteen siinä määrin, että mahdollista Terrafame-esteellisyyttä Sipilän voisi olla vaikea kestää. Varsinkin kun Keskustankin piirissä on oma ja yllättävän vankka anti-Sipilä-osastonsa (SK:n maksullinen artikkeli aiheesta tässä).

Atte Jääskeläisen takapuolen meriveden kestävyyttä mitataan tänään perjantaina Pressiklubissa kello 20. Tuskinpa hänen päänsä putoaa, mutta ei tämä kohu äkkiä unohdu. Ja takuuvarmaa on, että muu media seuraa Sipilän ja Ylen suhdetta vielä pitkään erityisen voimakkaan suurennuslasin kanssa.

Entä me yhteiskuntaa ja mediaa seuraavat politiikan penkkiruheilijat, mitä seuraavaksi?

Viisi pussillista popcorneja mikroon, lapsille pussit karkkia ja Netflixistä jotain pyörimään, ja sitten Pressiklubi päälle kello 20. Ylellä ei voi olla varaa käsitellä aihetta tässä vaiheessa täysin silkkihansikkain.

Ei se Joulupukki mitään valehtelua ole – se on osa satumaailmaa, joka tekee lapselle gutaa

Yle kirjoitti tänään tutkijoista, joiden mukaan joulupukista valehteleminen lapselle voi olla haitallista. Juttu itsessään käsittelee tuota tutkimusta perinpohjaisesti, mutta niin kuin tuon tutkimuksen tekijät itsekin sivulauseessa myöntävät, asetelma on teoreettinen, eikä ota huomioon satuolentojen positiivisia vaikutuksia.

Minä väitän, että lasten kasvattamisesta ei tulisi mitään ilman mahtavia satuolentoja. Raivokohtauksen saaneelle kolmivuotiaalle ei voi kertoa diagnoosia tunteiden itsesäätelymekanismien ikäkaudelle tyypillisestä puutteellisuudesta. Sen sijaan hänelle voi kertoa Känkkäränkästä, joka on syypää itkupotkuraivareihin. Niin kuin onkin, jos tieteen kääntää lapsen kielelle. Pienen lapsen kuuluukin olla pienistä vastoinkäymisistä hermostuva kitisijä, ja aikuisen tehtävä on auttaa häntä opettelemaan tunteiden hallintaa.

Mutta satuolennoista on moneen muuhunkin! Tiedettä ei kannata vaivautua joka käänteessä itse popularisoimaan lapsen kielelle, koska satuolennot on keksitty valmiiksi meidän vanhempien hyväksi. Joulupukki on näistä yksi mahtavimmista. Se edustaa maailmassa tyyppiä, joka haluaa tehdä toisille pyyteettömästi hyvää.

Joulu on muutenkin ihan mahtavaa aikaa tonttuineen ja kaikkineen. Se on kuin kutsu aikuiselle hypätä kuukaudeksi lasten kanssa yhteiseen satumaailmaan. Se on turvallinen leikki, johon (toivottavasti) osallistuu lähes koko lapsen yhteisö vanhempineen, isovanhempineen, lastentarhanopettajineen ja lastenhoitajineen!

Haastattelin aiheen tiimoilta kesällä muutamaa suomalaista kasvatustieteen tutkijaa (oli professoria ja nimenomaan leikkimistä tutkinutta). Heidän konsensuksensa oli melko selvä: satumaailma parantaa mielikuvitusta, kehittää empatiakykyä ja ruokkii luovuutta. Se myös antaa lapselle ja aikuiselle valmiin yhteisen satumaailman, jossa temmeltää. Se on se Inside Out -elokuvan Goofy Iland, jossa lapsi ja aikuinen löytävät yhteisen sävelen! Yksi tuohon juttuun haastatelluista, professori Liisa Karlsson, on oikeastaan pyhittänyt akateemisen uransa aiheen tutkimiselle. Uusimmassa kirjassaan hän esimerkiksi kirjoittaa “saduttamisesta”.

Ei pelkkää hyvää

Hyväksytään: vaakakupin toisella puolella on (mielestäni edelleen enemmän teoreettinen kuin todellinen) uhkakuva luottamussuhteen rikkoutumisesta. Musta tuntuu -pohjalta melkein silti heittäisin, että a) kuinkakohan vahvalla pohjalla se aikuisen ja lapsen välinen suhde on, jos se särkyy joulupukin vuoksi ja b) puhummeko me muutenkaan lapselle kaikesta “totta”? Miten esimerkiksi lisääntymisestä? Itse otin ainakin taiteellisia vapauksia vielä omien lasteni kohdalla, kun viimeksi aiheesta kyselivät.

Eli mielestäni tämä kannattaako joulupukista "valehdella" lapselle ratkeaa luvuin 6–1 ratkaisuun: kannattaa!

P.s.

Mitä joulupukkiin tulee, asian voi (ainakin yrittää) kääntää myös niin päin, että nyt lapsi on tullut niin isoksi, että hän saa olla aikuisten kanssa osa sitä porukkaa, joka suojelee tämän mukavan asian paljastumista pienemmiltä lapsilta.

Myydään vaikka vaatteet päältämme – kunhan riippumattomuus jää

Suomen kuunnelluin radiokanava Radio Suomipop sai tällä viikolla varsin kyseenalaista kunniaa vakavalla törttöilyllä ja typerällä hölmöilyllä. Tuo on toki vakavaksi vetävää luettavaa, mutta journalistina olen Suomipopin ja muutaman muun kaupallisen radiokanavan kohdalla enemmän huolissani ihan muusta – nimittäin niiden suhtautumisesta piilomainontaan.

Kirjoittavalle toimittajalle tämä haastattelupätkä (kohdassa 14-17 minuuttia) loksautti tammikuussa leukaluukun pajatsonkupiksi. Radio Suomipopin juontaja Jaajo Linnonmaa kertoo siinä tarinan*, jossa hän rikkoo hyvin räikeästi näitä kahta Journalistin ohjeiden kohtaa:

4. Journalisti ei saa käyttää asemaansa väärin. Hänen ei pidä käsitellä aiheita, joihin liittyy henkilökohtaisen hyötymisen mahdollisuus eikä vaatia tai vastaanottaa etuja, jotka voivat vaarantaa riippumattomuuden tai ammattietiikan.

16. Ilmoitusten ja toimituksellisen aineiston raja on pidettävä selvänä. Piilomainonta on torjuttava.

Radio Suomipop kuuluu Julkisen sanan neuvoston piiriin eli sen toimittajia ja juontajia pitäisi koskea samat säännöt kuin ketä tahansa journalisteja. Tietääkseni Linnonmaa ei tuosta keissistä saanut JSN:n huomautusta, mutta ei olisi voinut olla saamatta, jos siitä olisi kanneltu.

Ja ei: ongelma ei todellakaan koske pelkästään Suomipop-kanavaa.Yksi tunnetuimmista langettavaan päätyneistä piilomainontatapauksista on keissi, jossa Radio Aalto muutti nimensä päiväksi Radio Terraksi ja soitti Jenni Vartiaisen Terra-levyä sen päivän yksinoikeudella. Ilmeisesti olivat laskeskelleet olevansa turvallisilla vesillä, kunhan raha ei liiku Aallon ja Vartiaisen välillä.

Lehdistökin törttöilee

Luonnollisestikaan piilomainonta ei koske vain kaupallisia radiokanavia.Lehdistössäkin osataan. Viimeisimmät piilomainontalangettavat kuuluvat Kauppalehden blogille ja Ilta-Sanomien mainoksen sijoittelulle. Siitä huolimatta uskallan väittää, että kirjoittaville toimittajille mainoksen ja lukijoille tuotetun sisällön sekoittamattomuus on niin pyhä ihanne, että tuollaista Radio Terran tai Linnonmaan ravibussin puffaamisen kaltaista tapausta ei yksinkertaisesti voisi sattua.

Jos kirjoittavat toimittajat toimisivat noin, mitä se käytännössä tarkoittaisi?

Soittelisimme firmoihin, että nyt kuule voisin tehdä jutun jossa teidän firman toimaria haastatellaan positiivisessa valossa hintaan viisituhatta euroa? Tai lupaisimme vaihtaa lehden nimen yhden numeron ajaksi yrityksen nimeen, jos saisimme siltä sillä verukkeella skuupin yksinoikeudella? Kuulostaa täysin poskettomalta. Jos joku jäisi kiinni ensin mainitusta, hän ja kaikki hänen esimiehensä jotka tiesivät asiasta saisivat pakata veitsensä ja vaihtaa alaa.

Enkä tarkoita mollata Jaajo Linnonmaata tai esimerkiksi Terra-keississä vastuussa ollutta Sami Tenkasta. He ovat kuitenkin radiobisneksen suurimpia tekijöitä ja siksi suuressa vastuussa. Ongelma on siinä, että kaupallisilla radiokanavilla journalismin ja mainonnan sekoittamisessa ollaan jo kaulaa myöten harmaalla alueella, eikä koko mainosten ja journalismin sekoittumisen ongelmaa ilmeisesti edes nähdä. Päättelen tämän siitä, että Linnonmaa ihan pokkana kertoo tällaista häntä haastattelevalle toimittajalle. Tai siitä, että Tenkanen perustelee Terra-päivää Vartiaisen fanien palvelemisella ja vetoaa siíhen, että rahaa ei suoranaisesti siirrelty tililtä toiselle.

Riippumattomuus on luvattu kuluttajalle

Minä leimaudun tässä kysymyksessä mieluusti tosikoksi, koska journalismi on luottamusbisnestä. Ja en missään tapauksessa vastusta esimerkiksi natiivimainontaa tai monia muitakaan keinoja, joilla journalismi pidetään elinvoimaisena kilpailussa muuta ajanvietettä vastaan. Esimerkiksi tällaista journalismin viemistä markkinointiin katson ihaillen ja hattua nostaen.

Bisneksemme yksi peruskivi on kuitenkin riippumattomuus. Ja aina kun joku alamme tyyppi (telkkarissa, radiossa tai lehdistössä) rappaa tuota peruskiveä, hän vaikuttaa keskimääräisen ihmisen kuvaan media-alan moraalista. Media-ala vuotaa Suomessa (ja muualla) pahasti esimerkiksi mainostuloja Facebookille ja Googlelle. Hyvät neuvot ja rohkeat uudet kokeilut ovat tervetulleita. Mutta riippumattomuus ei voi olla myytävänä. Se on median kuluttajan ja median välinen sopimus, josta ei voi yksinkertaisesti käydä kauppaa.

--

*Linnonmaa siis kertomansa mukaan ensin voitti puolivahingossa 9600 euroa hyväntekeväisyysraveissa, joissa oli mennyt lupaamaan Hesarin toimittajan haastattelussa kaikki mahdolliset voittonsa Movember-säätiölle. Häntä oli kuitenkin harmittanut rahojen lipsuminen hyväntekeväisyyteen siinä määrin, että hän oli parissa päivässä lanseerannut Jaajon ravibussin, josta hän kiskoi tuhat euroa keikalta, jotta sai ikään kuin tuon kymppitonnin “takaisin”. Samaan hengenvetoon Linnonmaa kertoi, että hän meni diilistä sovittuaan radioon ja kertoi kuulijoille tästä ravibussista, ja lupasi kaljan kaikille ravibussiin tulijoille. (Voisiko tuota "(journalistin) ei pidä käsitellä aiheita, joihin liittyy henkilökohtaisen hyötymisen mahdollisuus" -kohtaa rikkoa enää selvemmin ja räikeämmin?)

Tynkkynen toimii kuin Underwood – yksittäinen sivuroolissa oleva nuorukainen voidaan uhrata, jos se sopii oman vallantavoittelun agendalle

Alleviivataan otsikon väite tähän alkuun uusiksi: Perussuomalaisten nuorten puheenjohtaja Sebastian Tynkkynen on kyllä yhdenlainen köyhän miehen Frank Underwood, jolle yksittäisen sivuroolia esittävän ihmisen kärsimys on sivuseikka, jos se hyödyttää Tynkkysen omaa populistista vallantavoittelua.

Tapahtunutta: Trumpin voiton jälkeen Tynkkynen ja PS-Nuoret ovat mm. teettäneet ”Make Finland Great Again” -lippiksiä vauhdittaakseen omaa nationalistista politiikkaansa Suomessa, ja saadakseen boostia Fixit-kansalaisaloitteelleen. Ja siinä ei toki ole itsessään mitään pahaa. Politiikkaan kuuluu se, että omia agendoja vauhditetaan milloin milläkin suositulla aiheella ratsastamisella.

Tähän mediapeliin sopi kuitenkin kuin nenä päähän julkinen tuohtuminen yksittäisen Hesburgerissa työskentelevän nuoren naisen(/tai tytön) twiitistä, jossa hän ei muuten edes uhannut mitään vaan totesi (tyhmästi, toki toki), että ”ois tehny mieli sylkäistä” Make America Great Again -lippistä kantaneen ”jäbän” hamppariin. [Twiitti meni siis sanatarkasti näin: 20 min ennen sulkemisaikaa sisälle astuu jäbä Make America Great Again –lippalakki päässä. Ois tehny mieli sylkästä sen purilaiseen.]

On tietysti jo itsessään irvokasta, että omista rasistisista islam-kirjoituksistaan parasta aikaa syytettynä oleva Tynkkynen on huolissaan nuoren ihmisen vähän raisusta lippismielipiteestä. Mutta ennen kaikkea on irvokasta ja edesvastuutonta, että tulevana luokanopettajana ja ison puolueen nuorisojärjestön puheenjohtajana hän ei välitä yhtään yksittäisen ihmisen yksityisyydestä, jos se edesauttaa hänen omaa politiikkaansa.

Tynkkynen laittoi siis tämän yksittäisen nuoren ihmisen nimen ja naaman ainakin Twitterissä ja Facebookissa maalitauluksi: hän siis julkaisi kuvan reilulle 4000 Twitter- ja vajaalle 8000 Facebook-seuraajalleen tästä yksittäisestä twiitistä ja tämän henkilön tunnistettavasta profiilikuvasta. Saatesanoina Tynkkynen kirjoitti mm. että ”tällainen toisen ihmisen totaalinen halveksiminen mielipiteiden perusteella kertoo siitä, että on unohdettu täysin eräs asia: olemme kaikki ihmisiä, samaa lihaa ja verta - meidän pitäisi kohdella toisiamme ihmisarvoisesti”. Näin puhuu siis mies, jota apulaisvaltakunnansyyttäjä epäilee islaminuskoa tunnustavan ihmisryhmän uhkaamisesta, panettelemisesta ja solvaamisesta.

No. Mediakin tähän tarttui melko isosti (mitä pitäisi käsitellä omassa kirjoituksessa), Hesburger tietenkin kaivoi kriisiviestintäohjeet naftaliinista, tuomitsi twiitin, alleviivasi erikseen että kaikki asiakkaat ovat heille tervetulleita, ja on mm. ilmoittanut, että ko. henkilö ei jatka työskentelyä Hesburgerilla. En tiedä mitä Hesburgerin ja tämän yksityishenkilön kesken on puhuttu, mutta tällä julkisuudella on varmaan myös työntekijälle itselleen edullista, että työsuhde Hesburgeriin loppuu.

Kirjoitettu vitsi on aina riski

Johtopäätöksenä toivon todella, että _kaikki_ nuoret oppivat tämän tapauksen tiimoilta ainakin kaksi asiaa, jos eivät ole vielä oppineet.

1) Kirjoitettu teksti on aina eri asia kuin puhuttu teksti. Potkut saaneen nuoren twiittaajan tarkoituksena oli mitä oletettavimmin viestiä, että hän on niin pettynyt Trumpin valintaan, että kannattajan näkeminen ärsytti, minkä hän halusi pukea nasevasti ja raisusti 140 merkin mittaiseen twiittiin.

Kahvipöydässä huumoriin viittaavalla äänenpainolla tällainen vitsi voisi olla ok. Mutta sen kirjoittaminen julkisesti muotoon ”ois tehny mieli sylkäistä” voidaan lukea täysin toisin. Jos joku haluaa tulkita sen uhkaukseksi sylkäisemisestä, twiittaajan vitsit ovat vähissä.

2) Näin (Tynkkysen tavoin) toimii poliitikko, joka ei välitä tuottamastaan vahingosta sivullisille. Ja näin toimivan poliitikon kannattaminen on toki jokaisen oma asia.

P.s.

Toivottavasti tätä kirjoitusta ei lueta minun kritiikkinäni perussuomalaisia kohtaan. Olen haastatellut kasvotusten useampaa perussuomalaisten kansanedustajaa ja alemman tason poliitikkoa sekä taustaryhmäläistä (ja itse asiassa myös Tynkkystä, joka on sivumennen sanottuna hyvin herttainen ja läsnäoleva persoona kohdatessaan muita ihmisiä), eikä minulla ole missään tapauksessa kautta linjan perussuomalaisiin kohdistuvaa kritisoitavaa.

Populismia kritisoin kyllä iankaikkisesti, mutta sitä harjoittavat muutkin puolueet kuin populistipuolueina tunnetut puolueet. Mutta tällainen nuoren taviksen lynkkaaminen oman vallan kasvattamiseksi ja vauhdittamiseksi on sylettävää jopa populistien populistilta.

Uutinen ja analyysi kiinnostivat Trumpista juttuja etsiviä suomalaisia – vaikka Elastisen ilmeellä ja Nurmijärven vaakunallakin oli yleisönsä

Yhdysvallat sai Trumppinsa, vaikka suomalainen kulttuurieliitti olisi halunnut Clintonin. Oikeastihan asia voi olla Suomen kannalta vakava, mutta näkyykö se siinä, mitä suomalaiset halusivat keskiviikkona Trumpista lukea mediasta?

Katsotaanpa. Kokosin TNS-gallupin mukaan Suomen suosituimpien medioiden* keskiviikon luetuimmat Trump-jutut yhteen. Pikapenkaisu ei ole tietenkään kattava, eikä muutenkaan pikapenkaisunakaan täysin luotettava**, mutta siitä huolimatta siitä voi tehdä varovaisia johtopäätöksiä.

Jos haluaisin olla pölhöpopulisti, voisin kirkua tässä seuraavasti: Ilta-Sanomien lukijoita kiinnosti, minkä kirosanan Bruce Oreck valitsi kuvatakseen Trumpia! Iltalehden lukijoita kiinnosti puolestaan lähinnä Elastisen naamanvääntelytaidot ja Loirin Turhapuro-Trump-vertaus! Maikkarin lukijoita sen sijaan nauratti Nurmijärven vaakunan seitsemän Trumpilta näyttävää naamaa (eivät juuri näytä, tjeu).

Uutinen voitti höpöhöpön 10–3

Enemmän totta on, että suomalaiset olivat kiinnostuneita myös Trumpiin liittyvästä analyysistä. Jaoin koostamani 21 juttua suhteellisen mielivaltaisesti neljään kategoriaan, jotka ovat: analyysi, tapahtuu juuri nyt -uutinen, höpöhöpö ja muu. 10/21 luetuimmasta jutusta oli uutisia yön ja päivän (Suomen aikaa) tapahtumista. Selvästi toiseksi suosituin kategoria oli analyysi. 6/21 jutusta oli taustoittavampaa analyysiä aiheen tiimoilta. Pari juttua ei oikein mennyt mihinkään valituista kategorioista ja lopulta vain 3 juttua koosteeseen nostetuista 21 jutusta oli silkkaa höpöhöpöä.

Johtopäätös: suomalaisia ihan oikeasti kiinnostaa, millaiseen asentoon Trumpin valinta asettaa Suomen, Yhdysvallat ja maailman. Ja se on hyvä uutinen, että asiat kiinnostavat.

Tässä vielä koonti linkkeineen:

IS

Näin Trumpin voitto voi vaikuttaa Suomeen: asiantuntijat latovat karut arvionsa (linkki)

IS SEURASI ENNUSTEITA: Trump on Yhdysvaltain 45. presidentti (linkki)

Bruce Oreckilta raju kommentti yllättävästä vaali-illasta (linkki)

IL

Trumpista tuli presidentti, vaikka sai vähemmän ääniä (linkki)

Elastinen julkaisi itsestään hulvattoman kuvan: "Sun ilme kun kuulit, että Trump voitti" (linkki)

Loirilta viiltävä kannanotto - vertaa Trumpia Uuno Turhapuroon? (linkki)

HS

Clinton sai enemmän ääniä, Trump voitti silti USA:n vaalit – yhteenveto USA:n vaaleista (linkki)

HS seurasi USA:n vaaleja läpi yön – Näin yllättävän tuloksen selviäminen eteni hetki hetkeltä (linkki)

Hyvää keskiviikkoa, Trump voitti ja maailma on muuttunut (linkki)

YLE

Haavojaan nuollut Clinton vihdoin esille – Yle näyttää suorana kello 17.30 (linkki)

Trumpin jytkyn 6 seurausta Suomelle (linkki)

Presidentin muistilista – Mitä Trump on luvannut hoitaa heti? (linkki)

MTV

MTV seurasi hetki hetkeltä: Tuleva presidentti Trump kiitti Clintonia kovasta taistelusta, Clinton myönsi tappionsa (linkki)

Trumpin valinnalla karu seuraus suurlähettiläälle – potkut tuli (linkki)

Suomalaiskunnan vaakunasta valtava nettihitti: "Siinähän on seitsemän Trumpia" (linkki)

AAMULEHTI

Pelottaako Trumpin voitto? Tutkija kertoo, miksi voit kaikesta huolimatta nyt rauhoittua (linkki)

Donald Trump piipahti Raumalla laivakaupoilla ja tansseissa – vanha vierailu yritettiin salata (linkki)

Washington Post: Trumpin voiton takana on toimittajien eeppinen moka (linkki)

KALEVA

Yhdysvaltain vaaleja tarkkaillut Ilkka Kanerva: Suomessa Trump-ilmiöstä välittyi väärä kuva (linkki)

Kommentti: Kaamea jännäri meneillään – Donald Trump katkaisemassa voiton tien Clintonilta (linkki)

Trump maa­han­muut­to­pu­hees­saan: Laittomasti saapuneet palautetaan, rikolliset karkotetaan (linkki)

* TSN-gallupin mukaan Suomen kaksi luetuinta nettisivua ovat Ilta-Sanomien ja Iltalehden verkkosivut. Otin koosteeseen mukaan myös suosituimman päivälehden (HS), kaksi suosituinta tv-yhtiötä (Yle ja MTV) sekä 2 suosituinta maakuntalehden verkkosivua (Aamulehti ja Kaleva).

**Kokosin luetuimmat jutut keskiviikkoiltana Suomen aikaa kello 22.30-23.45 välillä sen mukaan, mitä lehtien omat “Suosituimmat tänään” -koosteet nostivat luetuimmiksi. Esimerkiksi Aamulehden kohdalla jouduin ottamaan “Luetuimmat nyt” -listauksen suosituimmat Trump-jutut, koska tamperelaiset lukevat Luetuimmat Päivä -listauksen mukaan ainoastaan ratikka-aiheisia juttuja. Niin tai näin, kooste antaa joka tapauksessa kokonaisuutena jotain kuvaa siitä, mitä Suomi halusi Trumpista lukea.

Lego-elokuva ja Frozen pyyhkivät Viidakkokirjalla ja Tuhkimolla pöytää – siksi ne kannattaa pakkosyöttää piltilleen

Lapsen makua ei pidä väheksyä. Lego Ninjagon Kai Smithin (punainen hyvisninja) ja Overlordin (pääpahis) tunteminen voi olla 6-vuotiaalle eskarilaiselle yhtä tärkeää kuin länsimaiselle politiikan tarkkailijalle on Clintonin ja Trumpin tunteminen.

Lapsilla on lasten populaarikulttuuri. Mutta se ei tarkoita, etteikö leffailtana kannattaisi väitellä lasten kanssa siitä, mitä katsotaan näköradiosta. Maailma on täynnä sekä surkeita että timanttisia lastenohjelmia ja -elokuvia. Timanttisimmat on tehty tällä vuosituhannella (Go Pixar). Ja ne pyyhkivät ihan 6–0 pöytää 90-luvun hyvillä eli tuhkimoilla ja viidakkokirjoilla, jotka on tehty lapsille, aikuisten tarpeita enimmäkseen ignooraten. Taistelematta ei siis kannata suostua katsomaan niitä huonoimpia. Nouskaamme, me aikuiset, siis barrikadeille!

Entä mitä sitten pitäisi katsoa? En koe olevani sen sortin kallekinnunen, että voisin tarjoilla mitään julkista top-listaa. Liian monta leffaa on katsomatta. Sen sijaan tarjoilen “näiden kymmenen tämän vuosikymmenen* leffan tahdissa aikuinen viihtyy ja lapsi saa mielekästä pohdittavaa elämäänsä varten” -listauksen. (*Laskin mukaa 2009 valmistuneet, koska moni oli teattereissa vielä vuonna 2010.)

Olkaa hyvät:

1. Inside Out – mielen sopukoissa (Inside Out, 2015)

Maailman paras animaatio. Ikinä. Kevyesti. Yrittää ylittää rimaa lupaamalla kertoa ihmisen tunteista, ja ylittää riman niin ilmavasti, että kyynisempikin märisee valtoimenaan.  Ei ole lastenelokuva aikuisten makuun vaan aikuisten elokuva myös lasten makuun.

2. Lego elokuva (The Lego Movie, 2014)

Kuulostaa lelumainokselta, mutta on kaikkea muuta. Mahtava ja hellyttävä elokuva leikkimisen tärkeydestä.

3. Toy Story 3 (Toy Story 3, 2010)

Hauska ja syvällinen seikkailu. Kertoo kauniisti siitä, että kaikki on ohikiitävää, mutta se fakta ei ole maailmanloppu.

4. Fantastic Mr. Fox (Fantastic Mr. Fox, 2009)

Inside Outin tapaan aikuisten elokuva, jossa kylkiäisenä seikkailu lapsille. Mainio ihmissuhdekomedia. Täynnä nerokkaita ja tarkkanäköisiä huomioita elämästä.

5. Up – kohti korkeuksia (Up, 2009)

Käsittelee kuolemaa, ikääntymistä ja unelmien saavuttamattomuutta todella kauniisti. Lapsille tarjoillaan kylkiäisenä hieno seikkailu.

6. Onnelin ja Annelin talvi (2015)

Maailman kohtalo riippuu siitä miten kohtelemme kaikkein pienimpiä. Saara Cantell onnistuu liikoja julistamatta antamaan ajatuksia sille, miten meidän pitäisi suhtautua pakolaisiin.

7. Frozen – huurteinen seikkailu (Frozen, 2013)

Prinsessaelokuva ilman kliseistä loppua. Go Disney! Lisäksi visuaalisesti hieno ja laulut myös suomeksi timanttia. Toki osin ennalta-arvattava, mutta ei ollenkaan läpeensä ennalta-arvattava!

8. Kanelia kainaloon, Tatu ja Patu (2016)

Ehkä jopa liiankin hehkutettu kohellus, mutta oikein hyvä ja monessa kohtaa hauska elokuva. On löytänyt kivasti kirjojen hengen ja avaran tulokulman maailman ihmettelylle.

9. Risto Räppääjä ja Viileä Venla (2012)

Mari Rantasilalle täytyy nostaa hattua siitä, että hän menee vaikeimman kautta ja tekee onnistuneen elokuvan lasten ihmissuhdeongelmista. Rantasilan Räppääjät iskevät muutoinkin paremmin silmää kirjasarjalle kuin Koivusalon viihteellisemmät pätkät.

10. Räyhä-Ralf (Wreck-It Ralph, 2012)

Nostalgiaa ja viittauksia 80- ja 90-luvuilla syntyneille aikuisille. Seikkailu lapsille. Ei mitenkään eeppinen elokuva, mutta oikein viihdyttävä katselukokemus. Käsittelee mukavasti ja julistamatta “onko ruoho vihreämpää aidan toisella puolella” -teemaa.

Tunnustuksia samaan rahaan

Sitten vielä samaan rahaan toinen lista. Sain blogitunnustuksen (ujo kiitos), joten:

Homman ohjeet ovat seuraavat:

1. kirjoita postaus tunnustuksesta logoineen

2. kerro lyhyesti, kuinka aloitit bloggaamisen

3. anna ohjeita aloittelevalle bloggaajalle

4. mainitse ja linkitä blogi, joka sinut nimesi

5. nimeä 10 bloggaaja tunnustuksen saajaksi.

1. Tässä logo:

2. ja 3. Olen kirjoittanut päivittäin ammatikseni vajaat seitsemän vuotta. Monesti on ollut mielessä, että voisi olla kiinnostavaa kirjoittaa myös kaikenlaista, mitä en halua myydä tai mitä kukaan ei halua ostaa. Sitten on tullut aina pari muuttujaa, ja suunnitelmat ovat kiireessä sulaneet. Mutta en minä bloggaajana bloggaajille voi ohjeita antaa. Se olisi sama kuin poikalapsi opettaisi isäänsä kusemaan.

Kirjoittajana kirjoittajille ohjeeni voisi olla, että a) luetuta tekstejäsi muilla ja b) kill your darlings. Kohta bee tarkoittaa siis sitä, että se mikä kuulostaa/tuntuu hyvältä omassa päässä, ei välttämättä taivu paperille millään. Kuulen monesti, että “sinun on varmaan helppoa kirjoittaa sitä tai tätä”. Joskus on, joskus tyhjän paperin kammo on karmiva ja ahdistava.

4. Tosiaan kiitos vaan Elina, joka kirjoittaa vanhemmuudesta mukavan rehellisesti ja yhteiskunnallisista asioista perinpohjaisesti ja viisaasti.

5. Tässä siis 10 blogia , joita olen joko lukenut tai luen säännöllisesti tai säännöllisen epäsäännöllisesti.

Archie gone Lebanon (linkki)

Tutun matkablogi mutta ei niiiin tutun, että jaksaisin taikka viitsisin sitä hehkuttaa, jos itse blogi ei olisi niin hyvä. Blogi on myös palkittu moneen kertaan. Sujuvaa ja mielenkiintoista tekstiä ja ehkä vielä hienompia kuvia. Takuulla paljon asiaa matkustelijoille, mutta kiinnostavaa ja viihdyttävää sisältöä myös arjen oravanpyörän kylkeen.

Koillismaa (linkki)

Oululais-kuusamolaisen PSSY:n puheenjohtajan oivia mediakritiikkejä silloin tällöin. Välillä kalajuttuja (mutta en minä niitä niinkään lue).

Kuvien takaa (linkki)

Suomen parhaan elokuvatoimittajan elokuvablogi. Timanttista ja tasokasta analyysiä.

Ylämaan kettu (linkki)

Suomi-median aiheesta rakastama päivystävä dosentti bloggaa politiikasta ja mediasta.

Mustajoki (linkki)

Tiedemaailmassa paljon kokennut kirjoittaa tieteestä ja tiedemaailmasta kiinnostavasti ja asiantuntevasti.

Kuume (linkki)

Juho Karjalaisen uskomattomat seikkailut. Nykyään Etelä-Amerikasta. Totuus on tarua ihmeellisempää.

Lapsenkengissä (linkki)

Rohkeaa ja mietittyä tekstiä etenkin vanhemmuudesta.

 

Apple a day (linkki)

Olen hölkännyt tällä vuosikymmenellä maratonin alle viiteen tuntiin (yhtä kova saavutus kuin poliitikolle päästä Nakkilan kunnan varavaltuutetuksi). Erityisesti silloin juoksukärpäsen puraisemalle tuolloin eri nimellä olleen blogin lukeminen oli todella kiinnostavaa.

Ave Maria (linkki)

Hyvä toimittaja, hyvä blogi, kiinnostavia tulokulmia.

Kiekkoa meiltä ja maailmalta (linkki)

Penkkiurheilen, mutta en ole mikään jääkiekkofanaatikko. Ystäväni Joonas Wikipedia* Hentilän blogia jääkiekosta luen silti kiinnostavan analyysin vuoksi mielelläni. (*Tietojeni mukaan Hentilä tietää urheilusta enemmän kuin Wikipedia.)